Sivut

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Tv-taso

Työssäoppiminen alkoi lähestyä ja vielä piti tehdä peiliovityö. Peiliovirakenne on käytännössä levy upotettuna kehykseen. Päätin tehdä isälleni uuden tv-tason jossa on säilytys laatikoissa peiliovet.



Tv-tasossa on 2 laatikkoa ja välitaso säilytystä varten. Ovet pysyvät vain osittain auki ketjujen avulla. Tv-taso on koivua ja pinnassa on tumma petsi ja kirkas vaha.




Projekti tuli tehtyä aika nopeasti, loma lähestyi ja aikaa ei ollut kuin pari viikkoa. Siitä huolimatta tv-tasosta tuli erittäin hyvä ja isäni on erittäin iloinen siitä.

Tietokonepöytä veljelle

Veli halusi tilata itselleen tietokonepöydän koska hänen vanhalla pöydällään oli liian vähän tilaa. Pöytä suunniteltiin laitettavaksi huoneen kulmaan joten tein siihen irrotettavan kulmaosan veljeni pyynnöstä. Kulmaosaan tein myös pienen vetolaatikon säilytystilaksi.



Pöydät ovat rakenteeltaan ja muotoilultaan simppelejä. Ne ovat tehty koivusta ja pintaan laitoin katalyyttilakkaa.



Isommassa pöydässä on keskellä sarjat antamaan tukea ja vakautta. Pienemmässä pöydässä siihen ei ollut tarvetta.



Pöydästä tuli kokonaisuutena hyvännäkoinen. Vetolaatikossa ei ole vedintä vaan sen sijaan etusarjan alla on pieni korotus josta laatikon voi vetää auki. Veljeni oli eritäin tyytyväinen pöytään ja se että asiakas on tyytyväinen on minulle aina tärkeää.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Hieman sorvausta

Olen tehnyt nyt jonkin verran sorvausta koulussa ja ajattelin laittaa kaikki kerralla.

Pieni kulho, ensimmäinen sorvaus tässä koulussa



Ensimmäinen sorvaus minkä tein IKATA:lla oli simpppeli kulho joka oli sorvauskurssia varten tehty harjoitustyö.


Kulhon pintaan laitoin parafiiniöljyä sen varalta että siinä säilytettäisiin esim. hedelmiä.

Pokaali ja pimeässä hohtava jauhe





Pokaali on tehty omenapuusta ja siinä on tarkoituksella paljon halkeamia, ideana oli tehdä pokaali jonka halkeamista ja raoista hohtaisi pimeässä kevyttä valoa.




Pokaali on tehty kolmesta eri osasta, kulho, varsi, ja alusta. Kulho ja varsi on tehty omenapuusta ja alusta on tehty lepästä koska en halunnut siihen halkeamia.


Pokaalin osat sopivat yhteen erittäin hyvin jo ennen liimausta.






Halkeamat on täytetty epoksilla johon on sekoitettu UV-valoon reagoivaa jauhetta, jos pokaali on valossa vähän aikaa niin jauhe latautuu ja alkaa hohtamaan pimeässä. Liimasin pokaalin kasaan ja lakkasin sen valmiiksi. Nyt pokaali vain odottaa oikeaa henkilöä lunastamaan sen.

Rumpukapulat ja avaimenperä



Eräs kavereistani halusi minulta rumpukapulat hieman ennen joulua, mutta minulla ei ollut paljon aikaa joten sanoin että en välttämättä pysty tekemään niitä ennen joulua. Me puhuimme myös että tekisin avaimenperän hänelle joka olisi kaksi mini-kokoista rumpukapulaa. Päätin että en kerro hänelle siitä että teen kapulat valmiiksi ennen joulua ja annan ne yllätyksenä hänelle avaimenperän kanssa joululahjana.




Tein rumpukapulat omenapuusta joka kuivattiin alipainekuivaamossa jotta siihen ei tullut halkeamia, mutta puissa oli valmiiksi hieman halkeamia ja jännitettä niistä ainakin löytyi. Tässä on kolme esimerkkiä kappaleista jotka menivät rikki sorvauksessa.





Valmiisiin kapuloihin tuli lakka pintakäsittelyksi ja poltin kaverini nimikirjaimet molempien kapuloiden päähän.


Myös rumpukapuloihin tuli lakka pintakäsittelyksi.

Kynttilänjalat



Joulu oli lähestymässä ja minun piti keksiä joku lahja tyttöystävälleni ja päädyin sihen että teen hänelle kynttilänjalat jotka hän olisi halunnut tilata minulta sitten kun minulla olisi aikaa.


Tein yhteensä 4 kynttilänjalkaa, 2 lyhyttä ja 2 pitkää. Jalat olivat tehty koivusta, värjäsin ne pähkinäpetsillä ja lakkasin ne vielä sen jälkeen.








Lyhyemmät jalat ovat noin 35cm pitkiä ja pidemmät ovat 45cm pitkiä. Tyttöystäväni oli erittäin iloinen lahjaan ja ne onnistuivat omastakin mielestäni aika hyvin.

Parisänky - Tilaustyö ja asiakkaan kanssa asioiminen

Koulun alussa tänä vuonna ensimmäinen kurssi oli tilaustyö, eli tehdään koulun kautta tullut tilaustyö missä kommunikoidaan asiakkaan kanssa ja tehdään hänen tilaama työ hänen toiveidensa mukaan. Minä sain koulun vararehtorin tilauksen itselleni hoidettavaksi ja hän halusi lepästä tehdyn parisängyn.



Sängyn ideana oli tehdä kehysrakenne jonka sisälle tulisi vanerit jotta päätyihin tulisi levymäinen vaikutelma. Päätyyn hän halusi ristikon joka menisi lomittain.




Ristikon rakenne on kohtalaisen yksinkertainen mutta oli hieman hankalaa säätää kaikki kohdalleen ilman liian isoja rakoja missään. 


Tämän huomasi pilalle menneiden palojen pinosta...


Kun vihdoin sain ristikon säädettyä kohdilleen lakkasin kaikki palaset ja sitten liimasin kaiken kasaan.




Ennen liimausta jyrsin myös kasaushelojen paikat sivulautoihin ja sängynpäätyihin.


Liimauksen jälkeen hion päädyt leveänauhahiomakoneessa ja ne kohdat mitä en voinut niin hion käsin. Osat lakattiin aikaisemmin koska osa paikoista oli liian hankalia lakata kasattuna.




Tässä ovat päädyt vielä viimeisessä lakkauksessa koulun automaalaamossa.




Tässä sänky on vielä valmiina, asiakas oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja kiitteli siitä että olin pitänyt hänet ajan tasalla työn edistyessä.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Työkalulaatikko sukulaisen pojalle

Sukulaiselta tuli sellainen tilaus 5-vuotiaalle pojallee. Pojalle oli ostettu muovinen työkalulaatikko mutta pojan omin sanoin sanottuna; "Oikeilla puusepillä on puiset työkalulaatikot". No sitten sitä ruvettiin hieman miettimään ja otin mallia muovisesta kun aloin tekemään laatikkoa.

Tein työkalulaatikkoon käsin sinkkaliitokset. Laatikossa on pintakäsittelyksi valitsin mahonkivahan.


Tein reunoihin lisätueksi ruuvimeisselin muotoiset koristepalat. Sukulaisilta tuli erittäin hyvää palautetta ja hänen poikansakkin oli erittäin iloinen saadessaan sen.

DVD-hylly

Puhuin erään kaverin kanssa yksi ilta ja tuli puheeksi että hän aikoo ostaa Ikeasta hyllyn DVD-tä varten. Parin sekunnin pettyneen katseen jälkeen kaveri ja minä aloimme puhumaan että minä tekisin hänelle hyllyn. Ajoitus oli sopiva koska minulta puuttui juuri viilutustyö joka pitäisi saada tehtyä. Lopullinen suunnitelma oli tehdä yksinkertainen ohut hylly jossa olisi monta kerrosta DVD-tä varten. Aivan perus hylly siis.

Tässä on hylly alkukasauksessa hylly on mdf-levyä ja sen pinnassa on tiikkiviilua. Tiikkiviilun kanssa oli erittäin työskennellä koska se repeytyy helposti.

Tässä on kuva yhdestä hyllystä tosin tässä kuvassa takalevyä ei ole vielä laitettu paikalleen.


Tässä on kuva hyllystä lakattuna ja liimattuna kasaan.

Takalevy oli ohutta 4mm vaneria ja sen pinnassa on pähkinäpetsiä jotta se olisi saman sävyinen kuin muu hylly. Hylly onnistui ihan hyvin loppujen lopuksi vaikka varsinkin reunaviilujen liimaaminen oli rasittavaa ja hieman turhauttavaa. Kaverinikin oli erittäin tyytyväinen ja oli iloinen että ei ostanut hyllyä Ikeasta vaan tilasi sen minulta.